Ilmasto ja kasvillisuus

Kiina on suuri maa, joten sen alueelle mahtuu monenlaisia eri ilmasto- ja kasvillisuusalueita. Pohjoisessa ilmasto on subarktista eli hyvin kylmää ja lähes arktista. Etelässä on trooppista. Alueella on myös vuoristoja ja aavikoita. Monsuunit korostavat vuodenaikojen välisiä eroja. Talvella vallitsevat pohjoisen puoleiset tuulet, jotka tuovat kylmää ilmaa Siperiasta maan pohjoisosiin. Lämpötilaerot maan osien välillä ovat silloin suurimmillaan, pohjoisimman maakunnan Heilongjiangin keskilämpötila on talvikuukausina pakkasen puolella ja ajoittain jopa -30 astetta, kun maan eteläosissa pakkanen on harvinaista, ja lounaassa sitä on harvakseltaan vain vuoristoissa. Kesämonsuuniin liittyy etelävirtaus, kuuma kausi ja sateet, jotka kestävät huhtikuusta syyskuuhun.
Kiinan kaksi suurta metsäaluetta:
Mantsuria pohjoisessa ja Lounais-Kiinan subtrooppiset metsät
Pohjoisessa kasvavat koreansebra, lehtikuuset, koivut, saarnet, poppelit, vaahterat ja lehmukset. Etelässä kasvavat kiinankuusi, yunnan mänty, tiikki, santeli, kamferi sekä neidonhiuspuu. Bambua kasvaa metsinä lännempänä, kuten Sichuanin maakunnassa. Etelän metsäalue jatkuu Vietnamin puolelle, ja se on määritelty erityiseksi luontotyypikseen. Koska alue on tiheään asuttua, luonnollisia metsiä on jäljellä erittäin vähän.
Luonnon uhkia:
maanjäristykset, tsunamit, lumimyrskyt, kuumuus, kuivuus, taifuunit, saastuminen --> ympäristön pilaantuminen
Ilmastonmuutoksen seurauksena Kiina aavikoituu yhä lisää ja biodiversiteetit vähenevät (koralliriutat, magrovet). Sateiden määrä kasvaa, jolloin Jangtse-joen yläjuoksulla mutavyöryt lisääntyvät.
Kiinan eläimistöä:

hirvi, ilves, apina (18 eri lajia), alligaattori, kultapanda, isopanda, maamyyräpäästäinen, kiinanmuntjakki, japaninpeura, myskihirvi ja lyyrysarvi, serovi, härkägemssi, tupsuhirvi, goraalivalkonaamahirvi, jakki, kiinanjokidelfiini, kiinanalligaattori, kiinantiikeri, leopardi, puuleopardi, villisika, karhu, lintu (monia lajeja, paljon fasaaneita) ja kiinanjättisalamanteri


kiinalaista kasvillisuutta, puutarha


kuvassa Kiinan ilmastoalueet





Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Perustiedot